sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Pesuaineen käyttö
Viimeaikoina olen pessyt pyykkiä erilaisella koneella, jossa ei ole kovin monipuolisia pesuohjelmia. Kokeillut ohjelmat tarvitsevat sen viidesosan pesuainetta, muuten ei kunnon tahrat kyllä lähde. Pallon tehossa eri tyyppisissä koneissa ja pesuohjelmissa on selvästikin eroa.
lauantai 15. elokuuta 2009
Ecopesua
Edelleen pallo pyörii koneessa. Palloja on vielä muutamia jäljellä, joten kannattaa hankkia omansa vielä kun niitä saa. Huutonetin kautta myyn, tosin aina ei kohde ole avoinna, omien menojen mukaan. Tarkkaile listaustani.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Pesuaineella lähtee pahat tahrat?
Tuli pestyä pyykkiä pitkästä aikaa pesuaineella, ja totesin, että eihän ne pahat tahrat lähteny. Jos pallon kanssa pitää käyttää tahranpoistoainetta, niin ei se näköjään eroa pesuaineella pesusta sen suhteen ollenkaan.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Vaikuttavia tekijöitä
Saattaa olla, että esimerkiksi veden kovuus vaikuttaa pesutulokseen jotenkin. Itsellä ei asiasta ole vielä mitään vertailukohteita. Kävi myös ilmi, että veden paine saattaa vaikuttaa ekopallon käyttöön astianpesukoneessa. Talossa, jossa veden paine on pieni, ei pesutulos astianpesukoneessa ollut hyvä.
torstai 15. tammikuuta 2009
Pesutuloksia
Edelleen oon pessy pelkästään tällä pallolla, ja ei oo mitään valittamista tähän mennessä. En oo vielä edes kokeillu pestä pallon lisäksi pienellä määrällä pesuainetta, kun ei oo ollu tarvetta. Ekopallo poistaa vaatteista hajut, ja tekstiilit tuntuu pehmeiltä pesun jälkeen. Joskus kun on pessyt pesuaineella esim. farkkuja ni ne on jäänyt kuivettuaan ihan jäykiksi niinkun pahvi. Ekopallolla ei tällasta käy, vaan on tosi pehmeetä!
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Vastaavia palloja
Oisko ollu iltalehti vai kumpi iltapäivälehdistä, missä oli juttu jostain brittiläisestä Eco ballista, mikä toimii täsmälleen samoin kuin tää meitsin ekopallo. Ainoo vaan että sille oli luvattu vain 150 pesukertaa, kun tälle mun versiolle on luvattu 1500.
Netistä vastaavia löytyy kanssa pilvin pimein. Oiskohan nää tulossa jo pikkuhiljaa ihan yleiseen tietoon. Hyvä ainakin olis, meinaan on se niin paljon ekologisempi tapa pestä pyykkiä ym. Tietenkään pesuaineitten valmistajat ei sitä haluais.
maanantai 5. tammikuuta 2009
Käyttö tiskikoneessa
Joululomalla seurasin ekopallon käyttöä tiskikoneessa, ja näytti erittäin hyvältä! Toimii ilmeisesti parhaiten kun sen asettaa ylempään koriin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)